Little girl with her little red hen.

Luontoa säästäviä arjen ratkaisuja

Kananmuna itsessäänkin on yksi parhaista eläinperäisistä proteiininlähteistä ympäristön näkökulmasta. Kananmunan hiilijalanjälki on pieni verrattuna lihaan ja juustoon, mutta se on myös pienempi kuin vaikkapa riisin, kasviöljyn tai kasvihuonekurkun ja -tomaatin. Kanojen nauttima rehu koostuu esimerkiksi pääosin kotimaisista viljoista, näin mm. rehukuljetusten päästöt on minimoitu.

Yrityksemme toimitilat lämpenevät maalämmön avustuksella. Lisäksi ilmanvaihto on uusittu hiljattain lämmön talteenottavaksi. Ja kesäisin toimitilamme jäähdytetään maasta saatavan kylmän avulla. Myös toimitilojemme valaistus on vaihdettu LED-tekniikkaan perustuvaksi.

Yrityksemme sopimusautoilijoiden kuljetuskalusto täyttää tiukat Euro 6 -päästöluokitukset. Lisäksi olemme siirtyneet käyttämään keräilyssä moduulimittaista kalustoa minimoidaksemme ajokilometrit.

Paitsi, että kartonkipakkaukset voidaan tietysti kierrättää, olemme myös siirtyneet uusiokäytettäviin ja pestäviin tuottajakeruutarvikkeisiin sekä kierrätettäviin lavoihin. Lisäksi esimerkiksi lavakokojen optimoinnilla onnistuimme kasvattamaan lavatehokkuuksia jopa 40 %.